Teologian aineet perehdyttävät oppilaan muutamiin kristinuskon kannalta keskeisiin oppeihin ja oppialueisiin, joihin käytännössä koko kristillisen kirkon tulkintaperinne rakentuu.

Teologia ja Raamattu eivät ole synonyymejä, mutta ne eivät myöskään ole toisistaan erillisiä. Siinä missä Raamattu on perusta teologialle, teologia on siivilä, jonka läpi lukija Raamattuaan tarkastelee.

Ainut poikkeava erityinen korostus on metodistiseen teologiaan tutustuminen, mikä on tärkeää siitä näkökulmasta, että ymmärtää oman opillisen identiteettinsä metodistina.

Kolminainen Jumala
Srk - Teologia

Kurssi perehdyttää kristilliseen teologiaan seurakunnan tunnustukselle keskeisen kolminaisuusopin kautta. Kurssilla käsitellään kolminaisuuden käsitettä teologian, Raamatun ja kirkkohistorian näkökulmasta. Kurssin tarkoitus on antaa oivallus siitä, miten kolminaisuusoppi nivoutuu käytännön teologiaan, vaikka päällepäin se tuntuu olevan näkymätön elementti arjen palveluksessa.

Oppilaalle tulee tutuksi teologinen ajattelu. Edelleen hän sisäistää jotain siitä, kuinka paljon seurakunnan / kirkon yhteinen perinne vaikuttaa siihen, miten luemme Raamattua ja miten tulkitsemme sitä. Opimme arvostamaan kirkkoisien vuosituhansien aikana tekemää työtä, minkä ansioista moni meille itsestään selvä asia on tullut tietoisuuteemme.


Ihmiskäsitys ja soteriologia
Srk - Teologia

Kurssilla käsitellään Jumalan suunnitelmaa luomakunnan varalle. Kurssin oppimateriaali on nimetty ”Jumalan luodut ja pelastus”. Käsittelemme kristillisen opin perusteita lähinnä koskien luomakuntaa ja sen olentojen asemaa Jumalan iankaikkisessa suunnitelmassa.

Tavoite on oppia ymmärtämään perusteet siitä ihmiskäsityksestä, joka nousee Raamatun ilmoituksesta. Käsittelemme samoin oppia pelastuksesta ja sitä, mikä on ihmisen ja luomakunnan osa ikuisuudessa.


Seurakunta
Srk - Teologia

Kurssilla käsitellään seurakunnan käsitettä Raamatussa, kirkkohistoriassa ja tänään oman aikamme valossa.Tutustumme seurakuntaan organisaationa sekä Jumalan luomana organismina. Mietimme miten seurakunta eroaa muista yhteisöistä.

Omana osana käsitellään metodistikirkon seurakuntakäsityksen ominaispiirteitä sekä jäsenyyttä ja vastuuta seurakunnassa.


Metodistinen teologia ja historia
Srk - Teologia

Mitä oppia John Wesleyn teologiasta ja mikä sen merkitys on identiteetille nykypäivän metodisteina? Oppikirjana on ”Elä uskoasi todeksi – metodistinen elämäntapa”.

Käsittelemme metodistisille teologialle ominaisia aiheita sekä tutustumme niiden taustoihin Wesleyn saarnoissa ja päiväkirjoissa. Tutuksi tulee myös metodismille ominainen tapa käsitellä eettisiä kysymyksiä ja teologiaa sekä pääkohtia kirkkomme yleisestä historiasta Wesleyn elämästä metodismin syntyyn.